keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Matkustelusta

Kuten mainitsinkin jo, olen intohimoinen matkustelija. Aina kun aikaa riittää ja rahaa löytyy edes vähän, suuntaan jonnekin kotikylää pidemmälle. Arvostan kotimaata ja naapurimaita sekä Eurooppaa edullisuuden vuoksi, mutta kauempanakin muutama kohde minua huutelee.


Matkaan taas kuljen nyt... Neuletakki Tommy Hilfiger, huivi Louis Vuitton, Hame Filippa K, laukku Tiger of Sweden.

Laadukasta bussimatkailua Thaikuissa.

Tälle kesälle on varattuna muutama pieni reissu. Festarireissu Turkuun, josta jatkamme poikaystäväni kanssa Tukholmaan päiväreissulle. Lisäksi käyn ensi kuussa kaverini kanssa reissaamassa Italiaa vähän ristiin rastiin. Tänä vuonna kävimme jo vappureissulla Berliinissä ja poikani kanssa hänen kummiensa luona etelä-Saksassa. Loppukesästä pyörähdämme mahdollisesti vielä poikaystävän ja pojan kanssa jossain pidemmällä, mutta ainakin pikkureissuja Suomessa, muutama kohde on mietinnässä tässä ja hienoista, mutta tuntemattomammista kohteista kuulisin itsekin mieluusti lisää. Oletteko esimerkiksi kuulleet Outokummun Vanhasta Kaivosalueesta ja siellä sijaitsevasta kaivosaiheisesta teemapuistosta lapsille? Lisäinfoa: Lasten Kaivos

Lasten kaivos. Kuva: http://www.aarrekaupunki.fi/fi/vanha-kaivos/lasten-kaivos/


 
Playmobil FunPark:ssa Saksassa.

Olen itse ihan mahdottoman sählä matkaaja. Yleensä kaikki jää viime tinkaan: minä olen se, joka huomaan passin uusimisen unohtuneen. Tai hetkinen? Missä koko passi edes on? Varailen lippuja viime tinkaan ja maksan niistä siksi liikaa. Juoksen lähes myöhässä joka ainoaan junaan ja bussiin, viimeksi jopa lentokoneeseen. Taksikuski soitti Helsingissä vappuyönä (onneksi soitti!) hotellin respasta, että olittekos te tulossa ja pariskunta huoneessa ihan umpiunessa! Kyllä nolotti, mutta miljoonat kiitokset taksikuskille, muuten olisi missattu meidän Berliini-lento.


Berliinin Televisiotorni. Syötiin tuolla ylhäällä pallossa; oli mahtavat ja alati muuttuvat maisemat (pallo pyörii koko ajan).


Sählään aikataulujen kanssa (Ms Viimetinka) pakkaamisesta nyt puhumattakaan. Ehtiihän sitä aamullakin ihan hyvin. Sitten pakkaan kiireessä a) ihan liikaa vaatteita b) ihan epäloogisia vaatteita. Esimerkkinä juhannus. Meillä meni niin paljon aikaa juhannusruokien esivalmisteluihin (jotta mökillä tarvitsisi tehdä mahdollisimman vähän), että lopuksi vain heitin summassa vaatteita kassiin ja menoksi. Perillä huomasin, että minulla oli pariksi päiväksi kyllä useampi kesämekko (ja asteita sen +5 ehkä ja jatkuva sade), mutta ei ainoatakaan neule- tai collegetakkia. Hyvä Anna.

Paistoipas se aurinkokin juhannuksena. Kesämekko päällä.

Myös joka kerta ennen matkalle lähtöä lupaan itselleni selvittää hyvissä ajoin kohdepaikan mielenkiintoisia nähtävyyksiä, vierailun arvoisia luontokohteita, hyvät suositukset saaneita ravintoloita ja käymisen arvoisia kauppoja. No, arvaatteko, miten siinä yleensä käy... Saatan kyllä poimia sieltä täältä jonkun mainitsemia kivoja juttuja, kirjoittaa niitä ylös ja sitten summassa, ilman kunnon osoitetietoja, etsimme paikkaa siksakkaamalla kohdekaupunkia ympäriinsä. Ja pitikös tän olla museo vai joku konsertti? Ei kun hei, me taidettiin olla täällä jo! Onneksi ilman suurempaa pingottamistakin löytyy yleensä kiva paikka lasilliselle viiniä tai pitkälle illalliselle.


Sen, joka minun kanssa matkustaa, täytyy olla pitkämielinen. En pidä itseäni muuten ärsyttävänä matkaseurana, mutta häslään paljon. Jännä sinällään, koska olen melko kokenut matkailija ja selviän kyllä lopulta tilanteesta kuin tilanteesta ja saan luovittua juttuja hyvin. Ehkä tämä on ominaisuus, joka minuun on tullut evoluution seurauksena, jotta säilyisin kaikesta sählingistä huolimatta hengissä?

Espanjassa sähläämässä jätskin kanssa. Housut Flash Woman, toppi Peak Performance, Neule Henry Lloyd, ballerinat Steve Madden, clutch Ted Baker.

Ei kommentteja: